Irtotunnit   
Teematunnit   
Teematunnit ovat irtotunteja.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.

Hengailutunti   
Satsaa ympäristöharjoitteluun ja tule koirasi kanssa treeneihin hengailemaan! Harjoittelemme vaihtuvalla porukalla olemaan rennosti samassa tilassa muiden koirakoiden kanssa ilman sermejä, ja otamme tilaa haltuun rauhalliseen tahtiin. Hyödynnämme tunnilla esimerkiksi kohdetyöskentelyä ja nuuskumattoja. Myös sermit ovat käytettävissä, vaikka pyrimmekin sujuvaan yhdessäoloon myös ilman näkösuojaa.

Osallistumisen edellytyksenä on, että targetit (esim. koroke, kosketusalusta tai jokin muu kohde) tai nuuskumatot ovat koirallesi jo entuudestaan tuttuja, sillä tällä tunnilla keskitymme enemmänkin koiran hyvän mielentilan tukemiseen ja häiriöharjoitteluun kuin uusien taitojen opetteluun.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Tokoryhmien irtotunnit   
Voit ostaa irtotunteja tokokursseilta ja valmennusryhmistä.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Näyttelytreenit   
Näyttelytreenit ovat irtotunteja, joilla pääset valmistautumaan koirasi kanssa näyttelytilanteiden harjoittelua varten.

Voit treenata esimerkiksi koiran esittämistä, juoksutusta yksin ja ryhmässä sekä tuomarin käsittelyä, tai muita näyttelyissä tarvitsemianne taitoja. Harjoittelemalla näyttelyn kulku tulee tutummaksi ja sujuvammaksi niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Näyttelytreeneihin voit halutessasi osallistua myös pennun kanssa.

lokakuu

Kontaktitreeni   
Vahva kontakti on koiran kouluttamisen peruspilareita. Kun kontakti on vahva, koira osaa ja myöskin haluaa ottaa kontaktia omistajaan erilaisissa tilanteissa. Hyvin opetettu kontakti auttaa koiraa siirtämään huomion omistajaan, sekä helpottaa koiran ohjattavuutta ja vuorovaikutusta koiran kanssa.

Kontaktitreeneissä teemme erilaisia kontaktiharjoituksia, joiden tavoitteena on tehdä kontaktista niin kannattavaa, että koira tarjoaa sitä oma-aloitteisesti ja halukkaasti eri tilanteissa. Opit kasvattamaan arvoasi koiran silmissä niin, että koira valitsee ympäristön sijaan sinut yhä useammin.

Kontaktitreenit ovat irtotunteja. Voit osallistua juuri silloin kun sinulle parhaiten sopii, niin usein kuin haluat.

marraskuu

Pentutunnit   
Pentujen irtotunneilla harjoittelemme hyödyllisiä taitoja pennun elämään. Saat eväitä siihen, miten tukea pennun kehitystä reippaaksi ja yhteistyöhaluiseksi koiraksi. Samalla saat keinoja pennun hyvinvointia lisäävään ja rentouttavaan aktivointiin ja virikkeistämiseen.

Harjoitukset toteutetaan osallistujien tason ja tarpeiden mukaisesti. Pentutreenit sopivat kaiken ikäisille pennuille.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.

Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.