Reaktiivisten harrastuskoirien valmennusryhmä – Janika Silfverberg   
Uusi, ainutlaatuinen valmennusryhmä sinulle, joka haluaisit harrastaa koirasi kanssa, mutta koet sen haastavaksi, koska koirasi reagoi herkästi esimerkiksi toisiin koiriin.

Tämä valmennus toteutetaan kolmen koirakon pienryhmänä. Kokonaisuus sisältää käytännön treenejä, teoriaa ja mahdollisuuden vertaistukeen ryhmän kesken. Ensimmäisellä kerralla tapaamme ilman koiria, jolloin käymme yhdessä läpi osallistujien tavoitteita, sekä joitain keskeisiä asioita käyttäytymisen muokkaamisen ja hyvinvoinnin lisäämisen näkökulmasta ennen käytännön treenien aloittamista.

Reaktiivisten harrastuskoirien valmennusryhmässä...

  • Teemme aluksi kotitehtävänä hyvinvointikartoituksen oman koiran tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun tueksi.
  • Keskitymme harjoittelemaan erilaisia yhteistyötä tehostavia tukitaitoja sekä työkaluja esimerkiksi ryhmätilanteissa toimimiseen.
  • Pyrimme löytämään keinoja koiran kokeman stressin laskemiseen ja tunnetilojen muokkaamiseen, sekä koiran ja ohjaajan välisen vuorovaikutuksen kehittämiseen.
  • Opettelemme ymmärtämään omia koiriamme entistä paremmin ja kohtaamaan niiden tarpeet arjessa ja harrastuksissa.
  • Pohdimme miten tukea koiran resilienssiä, eli psyykkistä palautumiskykyä, toimintakykyä ja stressinsietoa.
  • Harjoitteissa huomioimme sisäisen motivaation perustekijät; lisäämme koiran kokemaa kyvykkyyttä, tavoittelemme koiran omaehtoisuuden lisäämistä turvallisesti, ja vahvistamme koirakon suhdetta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
  • Tarkastelemme millaisissa tilanteissa kannattaa hyödyntää valinnanvapautta, ja milloin taas strukturoidumpi lähestymistapa on teidän molempien parhaaksi.
  • Tutustumme humaaniin hierarkiaan (Humane Hierarchy) sekä otamme aikabudjetin työkaluksi, ja näiden pohjalta tarkastelemme ja suunnittelemme oman koiramme arkea ja kouluttamista.
  • Huomioimme, ettei meidän itse asiassa ehkä kannatakaan vain leimata koiriamme "reaktiivisiksi".
Ryhmä sopii eri lajien harrastajille, sillä tällä kertaa lajitreeni ei ole keskeisessä roolissa, vaan keskitymme kehittämään valmiuksia myös lajikohtaisiin ryhmätreeneihin osallistumiseen rennoin mielin.
Kouluttaja kutsuu koirakot sisään yksitellen, jottei ovella tule turhaan haastavia tilanteita. Kukin saa harjoitella omassa tilassaan sermien suojissa ja häiriöt tuodaan hallitusti mukaan harjoitteluun. Treenaamme illan viimeisenä ryhmänä, jotta voitte tunnin päätteeksi poistua hallista kaikessa rauhassa kohtaamatta parkkipaikalla muita koirakoita.

Janika on työssään ohjannut koirakoita sekä käyttäytymisongelmien parissa että tokovalmentajana. Janikalla on laajalti kokemusta erilaisten reaktiivisuushaasteiden kanssa painivien koirien kouluttamisesta, ja hän on myös kouluttanut oman reaktiivisen koiransa tottelevaisuusvalioksi sekä arjessa helpoksi luottokoiraksi.

Ryhmäpaikka sisältää -10% alennuksen omatoimitreeniin Canisportilla.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Tiesitkö, että käyttäytymishaasteiden kanssa painivat koirat kokevat todella usein kipua? Suosittelemme, että koiran terveydentila pyritään aina ensisijaisesti selvittämään osaavan eläinlääkärin ja esimerkiksi fysioterapeutin/osteopaatin avustuksella huolellisesti.

Canisportin koulutustila on asiakaslähtöisesti suunniteltu harjoitteluympäristö. Avarassa hallissa on tilaa väistää, sermit tuovat suojaa koirille, koira voi rentoutua virikkeiden parissa ja tiloissa treenaa vain yksi ryhmä kerrallaan. Tämä kurssi toteutetaan pienryhmänä, jotta ympäristö on rauhallisempi ja pystymme huomioimaan kunkin yksilölliset tarpeet.