Yhteistyökupla   
Oletko pohtinut, miten saat koiran keskittämään kaiken huomion ja energian treeniin ilman vaatimista tai maanittelua? Voisiko tämän jopa opettaa koiralle oletukseksi treenin kulusta?

Tällä kurssilla
  • Harjoittelemme suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisia sessioita, joissa koira on alusta loppuun saumattomasti sitoutunut ja koko treenin ajan tekemässä jotain toivottua.
  • Opettelemme kiinnittämään huomiota kaikkein oleellisimpiin yksityiskohtiin treenin sujuvuuden kannalta, ja harjoittelemme pitämään treenin kulun mahdollisimman selkeänä kouluttamisen tehostamiseksi.
  • Osallistamme koiraa vahvistaen koiran aloitteellisuutta siten, että se olisi halukas yhteistyöhön pyytämättäkin ja valmiudessa läpi treenin.
  • Opit harjoittelumallin, jonka avulla pystyt helposti viemään osaamistanne yhä eteenpäin myös itsenäisesti kurssin jälkeen.
Ensimmäisellä kurssikerralla käymme läpi teoriaa ilman koiria, ja loppukurssin ajan teemme käytännön treenejä koirien kanssa.

Kurssi sopii erilaisille koirille aina pennuista ja aloittelijoista pidemmälle ehtineisiin harrastajiin, jotka haluavat hioa harjoitteluaan entistä sujuvammaksi ja eheämmäksi.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.