Marika Mykrä

Marika Mykrä on rally-tokon ylituomari, rally-tokon ja kilpatottelevaisuuden koulutusohjaaja, tokon liikkeenohjaaja sekä eläintenkouluttajaopiskelija. Marika on itse kilpaillut niin rally-tokossa, tokossa, koiratanssissa kuin agilityssakin sekä suorittanut BH-kokeet chihuahuan, kääpiövillakoiran ja kromfohrländerin kanssa. Lajitaitojen kouluttaminen pienten koirien näkökulmasta onkin hänen vahvaa osaamisalaansa. Tällä hetkellä hän kilpailee kromfohrländer Hetan kanssa rally-tokon mestariluokassa.

Kouluttajana Marika on hyvin kannustava ja haluaa löytää koirakon parhaat puolet esiin, sillä vahvuuksien kautta on helpompi lähestyä vaikeampiakin tehtäviä ja asioita. Marika haluaa auttaa koirakoita saavuttamaan onnistumisen iloa ja viedä heitä kohti parempaa yhteistyötä. Rally-tokokin on ennen kaikkea yhteistyötä koiran kanssa, ei vain teknistä puurtamista.

Kouluttaessaan Marika hyödyntää koiran omaa halua oppia. Marikalle tärkeää on myös opetettavien asioiden selkeys koiralle, sillä selkeät kriteerit helpottavat asian omaksumista ja parantavat motivaatiota – niin koiralla kuin ohjaajallakin.

Marika näkee mielellään koulutuksissaan mitä erilaisempia koirakoita suuressa rotukirjossa. Hän on täsmällinen ja pidetty valmentaja, jonka treeneistä asiakkaat ovat kertoneet saavansa piristystä, itsevarmuutta ja motivaatiota.



Kuva: Saana Lindvall