Palveluiden varausehdot

Vuokraajan vastuu

  • Hallin vuokraaja sitoutuu noudattamaan hallin ohjeita ja korvaamaan aiheuttamansa vahingot.
  • Hallin vuokraaja on vastuussa itsestään ja koirastaan.
  • Pidäthän koirasi kytkettynä hallin pihassa.
  • Ethän tuo sairastunutta koiraa hallille.

Siisteys

  • Hallissa treenataan sukkasillaan tai sisäkengissä. Ulkokengät jätetään kenkätelineeseen tai eteismatolle.
  • Ethän tuo myöskään koiraa kuraisena halliin. Käytä tarvittaessa eteisestä löytyviä tassupyyhkeitä.
  • Pidetään halli ja sen ympäristö siistinä! Koirien ulkoilutus tapahtuu tontin ulkopuolella. Olethan erityisen tarkka siitä, ettei koirasi pääse pissaamaan rakennuksen ulkoseiniin tai oven läheisyyteen. Siivoathan koirasi jätökset hallin ympäristöstä. Kakkapusseja ja roskis löytyy oven vierestä.
  • Huolehdithan ettei koirasi tee tarpeita halliin. Muistathan ulkoiluttaa koirasi hyvin ennen halliin tuloa äläkä jätä koiraasi valvomatta hallissa. Tarvittaessa käytä koiralla suojia. Jos vahinko kuitenkin pääsee sattumaan, merkitse vahinkopaikka ja siivoa ja desinfioi se erittäin huolellisesti siihen tarkoitetuilla välineillä ja aineilla. Siivousämpäri löytyy tiskipöydän hyllyltä.
  • Kerääthän mahdolliset makupalat ja kaikenlaiset roskat pois hallin lattialta.
  • Jätäthän lähtiessäsi hallin yhtä siistiin kuntoon kuin tullessasi. Esteet ja muut tavarat palautetaan omille paikoilleen vuoron lopuksi.
  • Juoksuiset nartut saavat treenata hallissa, mutta niillä on pidettävä juoksusuojia koko ajan.

Treenivälineet

  • Hallin puolelta löytyviä treenivälineitä saa vapaasti käyttää.
  • Ethän raahaa esteitä, jotta tekonurmi pysyy hyvänä.
  • Jos lainaat palkkarasioita, hajupurkkeja tai hajurasioita, tiskaathan ne käytön jälkeen.
  • Jos koirasi pureksii noutokapulaa, käytäthän vain teipattuja kapuloita.
  • Palauta rallytokokyltit oikeille paikoilleen numerojärjestyksessä.
  • Osa agilityesteistä säilytetään varastossa (2x2-kepit, pussi, pituus).
  • Näyttelypöytää säilytetään varastossa.
  • Varastosta saa lainata agilityesteitä, näyttelypöytää, liinoja jne. Kaapissa ja suljetuissa laatikoissa olevat tavarat ovat tarkoitettu vain henkilökunnan käyttöön.
  • Kenttä on tyhjennettävä vuoron päätteeksi.

Käytännön ohjeita

  • Varaus on maksettava ennen vuoron alkua.
  • Muistathan perua vuorosi, jos et pääsekään paikalle.
  • Voit jättää autosi vaaleanpunaisen tai sinisen hallin eteen, mutta jätä nosto-oven edusta vapaaksi. Iltaisin ja viikonloppuisin voit parkkeerata myös tienpuoleisiin parkkiruutuihin.
  • Huomioithan muut treenaajat. Tule halliin vasta omalla vuorollasi ja anna tilaa oven edessä.
  • Muista sammuttaa valot ja lukita ovet lähtiessäsi. Päävalokatkaisijat sekä toinen eteisvalokatkaisija löytyvät hallin päädystä harmaan nosto-oven oikealta puolen. Toinen eteisvalokatkaisija löytyy toiselta päätyseinältä ulko-oven läheisyydestä.
  • Avainlokero löytyy oven vierestä. Palautathan avaimen lokeroon heti oven avattuasi. Sotke numerot suljettuasi avainlokeron, jotta lokero menee lukkoon eikä koodi jää näkyville.
  • Avainkoodia ei saa välittää kolmansille osapuolille. Koodi vaihtuu tasaisin väliajoin.
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.