Tokon teemakurssi – Ohjattu nouto & kiertohyppynouto   
Tällä tokon teemakurssilla rakennamme uusien sääntöjen mukaista VOI-EVL -luokkien ohjattua noutoa tai kiertohyppynoutoa. Voit valita itse, kumpaan liikkeeseen haluat keskittyä kurssin aikana. Tunneilla käymme läpi liikkeiden opetusvaiheita ja työstämme liikkeitä kunkin osallistujan tilanteen mukaan.

Ensimmäisellä kerralla luvassa on teoriaa liikkeistä VOI-EVL -tasolla: käymme läpi esimerkiksi treenattavia palasia ja huomioitavia asioita. Lisäksi ensimmäisellä kerralla kartoitetaan osallistujien toiveet sekä tilanne liikkeen suhteen, ja sen myötä suunnitellaan mitä asioita kenenkin kanssa työstetään kurssin aikana. Kurssilla saat yksilöllistä ohjausta eikä lähtötasolla ole merkitystä – olet tervetullut mukaan, vaikket olisi vielä ollenkaan harjoitellut näitä liikkeitä.

Treenit ovat joka toinen viikko, joten treenien välissä on hyvin aikaa vahvistaa tunnilla harjoiteltuja taitoja.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.